Mehiläisemme keräävät hunajan Ruokolahden kylämaisemista; puutarhoista, rannoilta ja metsistä. Myymme hunajaa tilalta, muutamissa lähikaupoissa ja kierrämme jonkin verran lähialueen tapahtumissa.

Tuotteitamme voit ostaa myös netistä ostotilauslomakkeen kautta.

Kielomäen Tila – hunajatila Ruokolahdella

Kielomäki on Anun ja Timon, neljän kissan sekä muutaman mehiläisyhdyskunnan kotipaikka Ruokolahdella Immalanjärven rannalla.

Elämä Kielomäessä on rauhallista mutta työntäyteistä: kerran kesytetty puutarha pyrkii villiintymään, nuoren arboretumin puuntaimet tarvitsevat apua kasvussaan metsien jättiläisiksi, sekä talveen on varauduttava riittävällä määrällä polttopuuta. Vuodenkierto määrittää myös tehtäviä mehiläispesillä.

Luonnosta, läheltä  & puhtaasti

Mehiläistarhamme sijaitsevat pihassa ja lähiseudun hiljenevillä kylillä, minne ihminen on muokannut luontoa pihoksi, puutarhoiksi ja pelloiksi metsien keskelle. Kasvillisuus on monipuolista ja satoa mehiläisille riittää kevään pajuista ja voikukista aina loppukesän kukkijoihin pihoissa.

Linkoamme ja pakkaamme hunajan itse pihapiirissä pienessä linkoomossamme. Hunaja pakataan selkiytyksen jälkeen sellaisena, miksi mehiläiset ovat sen valmistaneet. Kielomäen hunajaa on tila- ja tapahtumamyynnin lisäksi saatavilla joissain lähiseudun kaupoissa.

​

Tapahtumakalenteri

Kierrämme lähialueen tapahtumissa hunajan ja muiden, kausittain vaihtuvien tuotteiden kanssa.

********

Lauantaina 12.9.2026 on perinteiset Ruokolahti markkinat Ruokolahden Liikuntahallilla. Olemme oman kunnan syystapahtumassa mukana paistamassa Hunajavohveleita hallin sisäänkäynnin luona! Mukana toki on myös uuden sadon hunajaa. – Tapahtuman järjestävät yhdessä Ruokolahden Raju ja Ruokolahtiseura.

Itsepalvelumyynti Puodin pihan MiniPuodissa on aina auki! Tarjolla on pieni valikoima hunajaa, maksuvaihtoehtoina käteinen ja tilisiirto.

Kielomäen hunajan jälleenmyyjät:

  • Kulma-Kahvila, Ruokolahti
  • Iloisen Pässin Maalaispuoti, Parikkala, Koitsanlahti
  • Hugo ja Helmi Leipomon kahvila, Kauppapaikka Mansikkapaikka, Imatra
  • Rimpsu-Reetan Ankkuri, Imatran satama (kesäkaudella)

Kielomäen Tilan tuotteita voit tilata myös sähköpostilla!


Kielomäenkuja 10,

Huhtasenkylä, Ruokolahti

Postiosoite:

Kielomäenkuja 10
55910 Imatra

anu.kielomaki@gmail.com