Miten mehiläiset selviävät talven Suomen ilmastossa?? Ilmaston muuttuessa tarhaajakin tätä pohtii, mutta eipä noilla varmaankaan hätää ole…
Hyvän talvehtimisen edellytys on, että yhteiskunta on syksyllä terve ja vahva. Talvella lisääntyminen pysähtyy, kevääseen mennään sillä porukalla, mikä on syntynyt pesään viimeisenä syksyn aikana. Mehiläisiä on tuolloin n. 10 000-20 000. Kesämehiläiset ovat hoitaneet toukkia ja pakanneet pesään ruokaa talven varalle niin, etteivät talvimehiläiset ole joutuneet rasittamaan itseään valmisteluissa.
Hyvin talviruokaa pakannut mehiläisyhteiskunta ei kuole kylmään. Meillä mehiläiset talvehtivat aiemmilta tarhaajilta perityneissä puisissa pesälaatikoissa, joissa saattaa olla jonkinlainen eristävä kerros seinien sisällä. Vesikaton alla on hyvä eristävä kerros estämässä kohoavaa lämpöä karkaamasta katon läpi, mutta pesän levyinen lentoaukko on kokonaan auki. Talven aikana mehiläisten aineenvaihdunta tuottaa pesään ämpärilisen verran vettä, jonka on päästävä poistumaan! Pesäaukolle kuitenkin laitetaan suojalevy kumolleen pitämään pahimmat tuiskut ulkona, ja estämässä lumen pakkautumista aukon tukkeeksi.
Lämpimän syksyn jälkeen säiden lopulta viilettyä mehiläiset ovat kerääntyneet palloksi kaikkien niiden emon, pesän kuningattaren ympärille. Uloimpana on 3-4 kerrosta mehiläisiä päät keskustaa kohti muodostamassa pallon pinnan, sisäpuolella elämä on hiukan vapaampaa. Talven aikana kuitenkin keskitytään pitämään talvipallo lämpimänä lihastyöllä, siipilihaksia värisyttämällä tiiviin mehiläiskuoren sisällä.
Kesällä mehiläisten ollessa aktiivisia, ne suojelevat pesäänsä hyvin ulkoislta uhilta. Jopa karhuja vastaan ne taistelevat pesälle toukkia ja hunajaa syömään tullutta kontiota vastaan pistämällä sitä kasvojen ohuemman karvapeitteen läpi. Talvella uhkat ovat pienempiä kooltaan…
Loppusyksyllä pesäaukon suulle laitetaan pienisilmäinen jyrsijäverkko hiirenestimeksi. Säiden viiletessä hiiret voivat hakeutua mehiläispesän lämpimään, rikkoa vahakakkuja ja tehdä sotkua. Kesällä mehiläiset karkottavat tunkeilijat, mutta talvella eletään säästöliekillä. Hiiren aiheuttama häiriö kuluttaa mehiläisten energiaa, ja sen aiheuttama sotku teettää tarhaajalla työtä keväällä…
Joskus tintit huomaavat, että mehiläispesän lentoaukolta on näppärä napata elävää ravintoa talven pakkasilla! Kun tintti koputtelee pesän seinää, joku mehiläisistä lopulta tulee kurkkaamaan, mikä pesää uhkaa, ja tintti nappaa pesävartijan suuhunsa! Häiriö kuluttaa energiaa, mutta siitä pääsee helposti laittamalla tuiskulaudan sivulle muutaman kuusenoksan tinttien kulkua estämään!
Paikoitellen myös tikat tekevät tuhojaan hakkaamalla pesälaatikoita. Häiriö stressaa mehiläisiä, ja joskus tikka saa jopa puulaatikkoon reiän ja pääsee sen kautta herkuttelemaan rasvaisella vahalla ja tuoreilla mehiläisillä… Tarhaaja voi suojata pesät esimerkiksi verkolla, kauttaaltaan ympäri, jos tikat ovat pesille vaaraksi.
Mehiläisellä on kaksi k-kovaa syytä pyrkiä pesästä ulos talvella: kuolemaan ja kakkimaan! Yhteiskunta ennen kaikkea, joten pesä pidetään puhtaana. Mitä rauhallisemmin pesä saa olla, sitä vähemmän mehiläiset kuluttavat ruokaa. Mitä vähemmän ne syövät, sitä paremmin suolessa riittää tilaa pidätellä kevätalven ensimmäisiin lämpimiin päiviin saakka… Tarhaajan huoli on katsoa, että ulkoisia häiriöitä ei talvella turhaan tapahdu. Tällaisia häiriöitä ovat lintujen ja jyrsijöiden lisäksi metsäkonetyöt, moottorikelkka-ajelut ja pesien päälle lingottu/aurattu lumi!
Pakkaslumi on hyvä suoja niin kylmää kuin tuultakin vastaan. Sitä odotellessa, siellä ne hiljaa hyrisevät, mehiläiset pallossaan, lähellä toisiaan…
Kielomäen Tila 